keskiviikko 12. toukokuuta 2010

egyptiin

Heräsin aamulla sängystä ja ajattelin että tänään varaan matkan Egyptiin. Katsoin ulos ja näin kuinka suuret vesipisarat lorottivat ikkunaani pitkin. Mietin että Egyptissä on ihana lämmintä tähän aikaan vuodesta. Minun on pakko päästä sinne. Tahdon äkkilähdön. Onneksi saan lomaa töistä milloin vaan tahdon. Ai niin eihän minulla ole enää työpaikkakaan…Eilen päätin irtisanoutua työstäni huomatessani että se ei voi tarjota minulle mitään uutta. Voinkin varata matkan Egyptiin, joko Sharm el Sheikiin tai Hurghadaan vaikka kolmeksi viikoksi, sillä minulla ei ole kiire minnekään. Sen kun lekottelen siellä punaisen meren syleilyssä vaikka viikko toisensa jälkeen ja nautin vapaasta ruuhkavuosien aiheuttaman stressin jälkeen. Onneksi minulla ei ole rahahuolia, sen varmistavat viimevuosien järkevä rahankäyttöni jonka syystä minulla on sievoinen summa säästössä. Varaisinko Finnmatkoilta vai Aurinkomatkoilta? Täytyy katsoa mitä on tarjolla. Pidän molemmista yhtä paljon. Egyptiin olen ihastunut jo lapsuusvuosinani ja vuosi toisensa jälkeen palaan sinne samoihin tuttuihin paikkoihin lomailemaan. Se on toisaalta tosi helppoa kun paikat on jo nähty niin ei ole paineita kierrellä nähtävyyksiä katselemassa kun kaikki on tuttua. Sade rummuttaa peltikattoa. Nyt on se varaus tehtävä. En kestä hetkeäkään enää tätä synkeää syksyä ja sitä kun en saa nähdä aurinkoa. Minä rakastan aurinkoa. Tahdon aurinkoon ja uimaan kirkkaaseen veteen merikilpikonnien kanssa. Haluan tuon elämän nyt heti.

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Palvelu Egyptissä

Saako matkailija Egyptissä hyvää palvelua? Minun mielestäni useimmiten saa. Egyptiläiset ovat ymmärtäneet että turistit tuovat heille paljon rahaa ja heitä on kohdeltava hyvin. Suomalaisesta tavasta eroaa se, että egyptiläiset useimmiten odottavat saavansa tippiä kaikesta mitä he tekevät. Tämä on meidän mielestä vähän outoa, että kaikesta pitää maksaa. No jos loman onnistuminen on siitä kiinni, että antaa meikäläisittäin pieniä kolikkoja sinne tänne on tämä mielestäni ihan ookoo. Ideana en pidä siitä että kaikesta kiitetään rahalla ja puhe ei tarkoita mitään. Ja vielä tyhmempää on että lahjotaan etukäteen ja sitten saadaan se mitä halutaan. Usein se on se mitä kuuluisi jo muutenkin saada. Hyvin tyypillistä Egyptissä on että kun antaa tippiä allashenkilöstölle kahtena ensimmäisenä päivänä niin loppuviikon he säästävät sinulle aurinkotuoleja ja varjoa haluamassasi paikassa ja varaavat ne jo aamulla sinua varten. Mielestäni hyvän palvelun saaminen esimerkiksi kaupoissa on paljolti itsestä kiinni. Jos on ylpeä ja ylimielinen rahamies, niin eihän siitä kukaan pidä. Jos taas on kohtelias ja huomioonottavainen niin palvelu varmasti on sen mukaista. Egyptissä kaikki palvelutyöntekijät ovat miehiä, sillä naiset ovat kodeissaan eivätkä tee työtä. Tämä on egyptin kulttuuria niin erilaiselta kuin se meistä tuntuukin. Lapset saavat hyvää palvelua sillä heistä Egyptissä pidetään erityisesti. Egyptiläiset ovat hyvin palvelualtista kansaa kaiken kaikkiaan.

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Rannat Sharm el Sheikissä

Olin yllättynyt että Sharm el Sheikissä oli niin paljon erilaisia rantoja. Kannattaa matkaa valitessaan erityisesti kiinnittää huomiota että millainen ranta omalla hotellilla on, sillä kaikki rannat eivät suinkaan ole samanlaisia niin kuin jossain Kanarialla on. Rantaviiva on jaettu hotellien yksityisiksi rannoiksi, joten jos omalla hotellilla on ranta joka ei miellytä niin naapurin rantaan ei voi mennä. Yleisiä rantoja ei juurikaan ole. Joissain rannoissa ei ole ollenkaan mahdollista lähteä uimaan rantaviivalta vaan niihin on rakennettu uimalaituri sitä varten. Näin on silloin jos koralliriutta sijaitsee lähellä rantaa. Tällainen ranta on tosi hyvä hyvälle uimarille tai snorklaajalle koska kaikki kauniit kalat viihtyvät tuon koralliriutan tuntumassa. Huono vaihtoehto tällainen on lapsiperheelle jonka lapset eivät osaa uida, koska sitten lapset eivät voi mennä veteen ollenkaan. Jos on innokas snorklaaja niin ei kannata ottaa rantaa jossa on hiekkaranta koska sitten ei näe hienoja kaloja, koska kalat eivät viihdy pelkässä hiekkapohjassa. Kaiken kaikkiaan kaikki Ras um el Sidin rannat taitavat olla noita korallirantoja ja Naama bayn ja Nabq bayn rannat hiekkarantoja. Joskus myös uimakengät ovat tarpeen sillä rannoilla saattaa olla pisteleviä kiviä tai koralleja. Joskus myös muutama merisiili tai meduusa on saattanut kantautua rantaan ja silloin tossut ovat tarpeen. Palvelut rannoilla myös vaihtelevat. Toisissa paikoissa on hienot ravintolat ja rantapyyhkeitä lainataan ja jossain taas saattaa olla paljon vaatimattomampaa.

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Osallistuisinko Niilin risteilylle?

Mietin että onko järkevää osallistua Niilin risteilylle? Haluaisin ajaa laivalla tuota maailmankuulua Niilin virtaa pitkin mutta onko se mukavaa lomailua mennä siellä jollain pienellä laivalla? Siellä saattaa vaikka tulla ahtaanpaikankammo, kun ne laivat ovat kaikki niin pieniä. Yleensä niissä on jotain 150 paikkaa ja sitten jokaiselle on varattu pieni hytti jossa voi nukkua. Se olisi ihan kiva jos siihen lomaan yhdistäisi viikon esim hurghadassa että saisi jäädä paikalleen vähän pidemmäksi aikaa. Kun tuntuu että se laiva vaan seilaa eteenpäin, eikä oikein pysty juurtumaan minnekään paikalleen. Ehkä kuitenkin pidänlomailusta jossa jäädään yhteen paikkaan vähän kauemmaksi aikaa. Olen kyllä aina halunnut nähdä nuo kuuluisat pyramidit ja hautakammiot. Temppelitkin varmasti ovat todella mielenkiintoisia. Assuanin patojenkin olen kuullut olevan ihan mielettömän upeat. Olen myös kuullut että sieltä temppelin ruoista saa ihan varmasti vatsapöpön ja sitten on inhottavaa olla ripulitaudissa koko takaisintulo laivamatka. Siinä risteilyllä kyllä näkisi kerralla kaikki maailmankuulut ja upeat nähtävyydet. Olen lukenut matkaoppaista paljon egyptin historiasta ja se on todella jäänyt minulle mieleen. Olen miettinyt paljon, että millaistakohan siellä on oikein faaraoiden aikakaudella ollut. Niilin risteilyt ovat kuitenkin aika edullisia kun miettii että mitä kaikkea saakaan rahalleen vastineeksi. Kyllä varmasti kannattaa kerran elämässään osallistua.l Mutta omat eväät minä kyllä otan mukaan sillä en pidä vatsataudeista. Näin on.

perjantai 12. maaliskuuta 2010

Sharm el Sheikh ja lapset

Sharm el Sheikh on tosi hauska kohde perhematkailuun. Egyptiläiset ihmiset ovat todella ystävällisiä lapsille. Meidän lapsille annettiin joissain kaupoissa ilmaisia lahjoja kuten käsikorut ja egyptimagneetit. 4 vuotias lapsemme tahtoi tikkarin ja oli maksamassa sitä kassalle, niin kassaherra totesi ystävällisesti että ei sinun sitä tarvitse maksaa, ota se vain. Näin jäi lapsemme tuijottamaan setää haavi auki, että ”eikö se otakaan rahojani?” Tämä kuvasi mielestämme hyvin egyptiläisten lapsiasennetta. Rattailla ja vaunuilla pääsee myös suht kätevästi liikkumaan joka paikassa mm. Naama bayn keskusta on suljettu autoilta ja siellä on pelkkiä kävelykatuja. Joka paikassa myydään ihania puhuvia kameleita matkamuistoiksi, näitä lapset tietysti halusivat tuliaisiksi kotiin.
Rannat ovat loivasti syveneviä ja sopivat hyvin lapsille. Joillakin rannoilla tosin täytyy käyttää uimatossuja koska meren pohjassa saattaa olla teräviä koralleja, jos koralliriutta on hyvin lähellä rantaa. Meidän hotellin Three Corners Kiroseitz rannoilla oli myös hyvät leikkitilat lapsille. Ja hotellin leikkipaikka oli myös hieno.
Lasten kanssa kannattaa olla erityisen tarkka käsihygieniasta, että välttyy vatsapöpöiltä. Käsidesiä kului, mutta ei tullut sitten mitään tautiakaan. Sharm el Sheikissä hotellimme vieressä oli hieno vasta-avattu vesipuisto, josta lapset pitivät todella paljon. Suuri ihastuksen aihe olivat myös kamelit joita näki joka paikassa odottamassa turisteja ajelulle selässään. Erityisen paljon kameleita näkyi vanhassa keskustassa Sharm el Mayassa.

lauantai 12. joulukuuta 2009

Mitä vaatteita Egyptiin mukaan?

Mietin , että mitä vaatteita pakkaisin mukaan Egyptiin? Oli tosi vaikeata miettiä kun olin kuullut, että päivällä on tosi lämmintä ja yöllä on tosi kylmää. Ajattelin siis varustautua näiden molempien varalle. Matkamme oli tammikuussa joka siis on Egyptin kylmintä aikaa. Otin mukaan kauheasti kaikenlaisia vaatteita. Kun matka oli ohi niin kävi ilmi, että olin tarvinnut reissussa vain uimapukuani ja paria rantamekkoa. Näillä pärjäsi päivisin, koska päivisin aina uitiin vähän väliä joko rannalla tai hotellin uima-allasalueilla. Illaksi täytyi olla siistit vaatteet ravintoloihin, mutta hameella ja t-paidalla/topilla + neuletakilla pärjäsi hyvin. Eli siis öisin ei tosiaan ollutkaan kylmä, ainoastaan hieman viileä jotta tarvitsi käsivarsille vähän pitkää suojaa. Ei kannata raahata mukaan hirveää määrää erilaisia vaatteita, kun kuitenkaan niitä kaikkea ei tarvitse siellä. Egyptissä olikin yllättävän lämmintä aina. Edes tuuli ei ollut koskaan liian viileätä. Tosi kätevä on sellainen vaate joka on helppo heittää uimapuvun tai bikineiden päälle lennossa ja joka on mukavan viileä, mutta silti jonkin verran peittävä. Ihan pelkässä uimapuvussa ei viitsi hotellin yleisissä tiloissa kävellä, varsinkin kun kyseessä on muslimimaa. Muista pakata mukaan myös joku vaate joka peittää olkapäät ja nilkat, jos aiot vierailla jossain uskonnollisessa kohteessa tai edes jonkun moskeijan lähistöllä. Näin voit kunnioittaa egyptiläisiä ja heidän tapojaan.